Artikkelit

Yksi yrityskuva

Yhdessä lastenohjelman laulussa lauletaan ”Maailma muuttuu, niin minäkin, oppaiksi vanhemmat värväsin. Vaikea varttua, itkua parkua, muistaa myös iloita…”. Vanhempien tilalle vaihtaisin sanan korona. Tämä opas on ollut tehokas ja nopea.

 

Kovin montaa viikkoa en ehtinyt

Maailma muuttuu, niin minäkin. Monen muutoksen summana tartuin tämän vuoden alussa pitempään sijaisuuteen palkkatöissä, olin tammi-helmikuun lastentarhaopettajan sijaisena. Helmikuun alussa kysäistiin jatkaisinko, vastasin haluavani tehdä ompelimohommia päätyönäni. Päästiin pestin viimeiseen viikkoon, kalenterissa viikkoon 9, koronasta alkoi kuulua isompia uutisia.

Kun sijaisuuden loppumisesta oli kulunut 2 viikkoa, oli selvää, ettei yritykseni tule pysymään pystyssä. Asiakasmäärät vähenivät vähenemistään. Tuli uutisia ja tiedotteita, koulujen sulkeminen ilmassa. Tuli itkua ja parkua.

Viikolla 3 (kalenterissa viikko 12 ) alkoi lapsilla etäkoulu. Tein työnhakuja ja etsintöjä. Ompelutyöni lamaantui aivan täysin, nolostuin kun siitä puhuttiinkin. En saanut mitään tehtyä. Oli todella vaikeaa tarttua töihin.

Nyt eletään maaliskuun viimeisiä päiviä, on kulunut 4 viikkoa sijaisuuspestin päättymisestä päiväkodissa ja n. 7 viikkoa siitä, kun odotin innolla päästä ompelimoon täysipäiväisesti. Eilen kävin työhaastattelussa ja kirjoitin nimeni työsopimukseen. Jos koeajan jälkeen molemmin puolin todetaan työn sujuvan, olen elokuun loppuun opettelemassa uutta autismin kirjolaisten kanssa. Viime yönä suljettiin Uusimaa, miehen työt on siellä mutta hän jatkaa yhä etätyötään. 

 

Yksi yrityskuva

Tämä on yksi kuva koronaviruksen voimasta, yhden ihmisen & yhden pienyrityksen näkökulmasta. Ei sairastumisesta, vaan siitä mihin se vaikuttaa välittömästi tai välillisesti. Tulen siirtämään maaliskuun aikana yritykseni sivutoimiseksi. Nyt kun sain palkkatyön, jolla maksan laskut ainakin muutaman kuukauden eteenpäin, pystyn paremmin arvioimaan realistisia toimintaedellytyksiä. Tosin ne arviot voivat mennä ihan yhtä paljon pieleen, kun minun helmikuun laskelmat.

 

Valtio on tehnyt tähän erityistilanteeseen yrityksille tukipaketteja. Yhteen ei kelpaa, koska toiminimi ei yhtiömuotona kelpaa. Toiseen pitäisi keksiä joku uusi kehitysidea. Nyt on kerrottu, että kunnat tukevat yksinyrittäjiä, vielä ei tiedetä miten. Voisi myös hakeutua työttömäksi, ilman että ajaa yrityksen alas. Tämä ei ole ennen ollut mahdollista. Minä katsoin parhaimmaksi vaihtoehdoksi etsiä töitä ja minulla oli onnea löytäessäni sitä. Toivottavasti muut yrittäjät löytävät oikeiden ja riittävien tukitoimien ääreen.

 

Perheen reaktiot

Siirtyminen kolmivuorotyöhön ei ole mikään pala kakkua perheelle. Edessä on siirtyminen lähes kokoaikaisesta läsnäolosta epäsäännöllisyyteen ja se saattoi Kuoposen raivarin partaalle. Edellisessä työssäni saatoin olla pitkiäkin aikoja leirillä ja mies tehnyt sairaanhoitajan kolmivuoroa, joten ei tämä uusi tilanne ole.

 

Tässä kohtaa muistan HS:n jutun, jossa Janna Rantala sanoi, ettei lapset eivät tule muistamaan korona-epidemiasta uutisia tai faktoja, vaan sen millainen tunneilmapiiri kotona vallitsi. Vaikka juttu koski pieniä lapsia, sovellan sitä kyllä omaan perheeseeni. Palkkatyöhön lähtemisen valinnalla estän ainakin yritykseni alasajon ja sitä myöten taloudellisten rasitteiden kaatumisen perheen päälle. Meidän lapset ovat jo sen ikäisiä, että he ymmärtävät ja huomaavat. Ja kantavat paljon sisällään.

 

 

https://www.hs.fi/perhe/art-2000006450232.html 

 

 

 

 

 

Ikävä ihmisiä

Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on ollut yrittäjällä huonolla tolalla muutenkin ja nyt karisee ne vähätkin yhteydet, jotka ovat roikkuneet mukana. Koska tämän hetken tunnussanat ovat ”pysy kotona”, niin siitä olemme pyrkineet pitämään kiinni, ulkoilua ja toisen aikuisen kaupassa käyntejä lukuunottamatta. Teinien mielestä olen ylisuojeleva äiti (nimitys kelpaa minulle vallan mainiosti), ja ihan kauhea ihminen, kun mihinkään ei saa mennä. Mieheni on kanssani samalla linjalla, mutta tässä kohtaa mutsi on se nillittäjä. Ei sillä, en ehkä pysty täysin muistamaan (yli 20v avioliiton jälkeen) miltä tuntui olla ihastuksesta erossa, niin kuin meillä yksi teineistä nyt joutuu olemaan. Silloin tosin minä vedin puhelinta pitkän johdon päässä omaan huoneeseen ja toivoin, ettei pikkuveljistä jompikumpi saisi ideaa ja ala kuuntelemaan toisesta luurista. Heillä on sentään videopuhelupalvelut, kuulokkeet ja jatkuva someyhteys.

Suku lähellä, mutta niin kaukana

Meillä on molemminpuolin tiivis lähisuku, lasten molemmat isovanhemmat asuvat 10km säteellä meistä. Lisäksi minulla on elossa 93v isoisä, joka asuu vanhempieni vieressä omassa omakotitalossaan. Appivanhempani ovat riskiryhmäläisiä molemmat, joten heidän kanssaan emme ole olleet tekemisissä kahteen viikkoon. Ja koska isäni on isoisäni (asioiden)hoitaja, emme voi myöskään vierailla minun vanhempieni luona, heidät lapset on nähneet reilu viikko sitten viimeksi. Minussa tuntuu jo ikävä, isosti ja niin lapsissakin. Toimitimme oven taakse minun vanhemmille yhden tabletin käyttöön, jotta skypen välityksellä voisimme olla yhteydessä. Vanhemmillani on myös muita, meidän lapsia pienempiä lapsenlapsia, joten puhelut ehkä onnistuisivat heidänkin kanssaan paremmin.

Social distancing – todellakin etäännytty

Normaalioloissa Juniori on treenannut jalkapalloa ja oheisia noin 5-6kertaa viikossa. Esikoinen harrastaa teatteria, kerhon ohjaamista sekä laulua. Kuoposen elämään kuuluvat teatteri ja baletti. Yhteensä harrastuskertoja meidän perheessä on normaalina viikkona keskimäärin 15.  Tärkeä puoli arjesta jää toteutumatta, kun nämä koulun sosiaalisen elämän lisäksi olevat supertärkeät sosiaaliset suhteet jäävät toteutumatta. Sekunnit ja tunnit-bloggari Hanna julkaisi listan, mitkä asiat eivät ole peruttu koronan takia. Listassa luki tiskit, pyykit jne, jonka jälkeen ”kuka löi ensin”- ei peruttu. Ja ”nyt heti tänne” – ei peruttu! Kyllä tämä tuntuu ja näkyy sisarusten välisissä suhteissa, vaikka ovat teinejä. Nujakoita jatkuvalla syötöllä, henkisiä ja fyysisiä.

 

Ompelimolla on käynyt viikon aikana kaksi ihmistä. Kontaktit vähenee sielläkin. Juuri nyt, vaikka tiedän tämän olevan tuhoisaa aikaa yritykselleni, ei ole ollut voimia miettiä uusia tuotteita tai miten houkutella asiakkaita. Mutta sovitut työt pitäisi saada tehtyä. Sitä jumia tai koronalamaannusta on pakko alkaa selvittää.

 

Mut hei, toisen etäkouluviikon ensimmäinen koulupäivä meni vähän niin kuin jo rutiinilla. Jouhevasti ja sujuvasti. Läksyjä esikoinen teki taas isän kanssa ja Kuoponen otti haltuun live-tuntia. Täytyy jaksaa, vielä useampi viikko- vaikka ikävä onkin.

 

 

 

 

Kuinka etäkoulu saadaan rullaamaan vs yrittäjän ja etätyöläisen arki

Kun ompelimolle tuli seinä vastaan koronan myötä, mieheni työhön virus vaikutti päinvastaisesti. Hän teki tänään 11. työpäiväänsä putkeen ja ne päivät ovat olleet ympäripyöreitä. Maanantaina he saivat ulos korona-oirearvion ja käyttäjäpiikit Omaolo-palvelussa ovat olleet hurjia. Palvelimet ovat pyörineet aikalailla täysillä. Ja niin on mieskin. Hän tekee etänä kaiken työnsä ja vetää verhoa työhuoneensa ovelle merkiksi, että nyt ei saa häiritä. Tunnit paukkuu ja lapset kuittailee. Mutta samalla teinikolmikko on oppinut löytämään uutisia ja seulomaan niistä oikeanlaisia tietolähteitä. Sekä seuraamaan virallisia tiedotuskanavia, koska ne ovat koko ajan miehellä auki. Yhtäkkiä saattaa kuulua kommentti ”omaolo mainittu”.

Etäkoulun aloitus

Lapset aloittivat toissapäivänä (tiistaina 17.3.2020) etäkoulun, tai kotikoulun miten sen kukin ilmaisee. Oli otettava Wilman välityksellä hanskaan kaikkien kolmen kunnan (Riihimäki, Hausjärvi ja Janakkala) toimintatavat ja -linjat mitä koululaisiin tulee. Kahdesta kunnasta (Riihimäki ja Janakkala) on tällä hetkellä tarjottu kouluruokailua ja molemmille peruskoululaisille (Janakkala ja Hausjärvi) tietokonetta kotiin käyttöön. Meidän perheessä on siitä onnekas tilanne, että jokaisella oli jo käytössä oma kone ja netti toimii tällä hetkellä yllättävän hyvin. Ja koska asumme missä asumme, kukaan ei mene kouluun syömään.

 

Lukiolainen otti oman etäkoulunsa hanskaan olosuhteisiin nähden hienosti! Kiitos Riihimäen lukiolle hyvästä ja ajantasaisesta informaatiosta. Esikoisella on oppimiseen liittyviä vaikeuksia –  lukihäiriö, joka näkyy erityisesti kielten oppimisessa sekä sanallisten tehtävien ymmärtämisen vaikeudessa. Isänsä on auttanut häntä tehtävissä ennenkin, joten eilen illalla n. 2,5h kaksi tietokonetta pöhisi tuvan pöydällä vierekkäin: mies opetti matikkaa samalla kun teki omia hommiaan.

 

Juniorilla on valinnaisissa aineissa mahdollisimman paljon liikuntaa, kaikki mitä pystyy ottamaan. Tiistaina päivällä piti juosta koulupäivän keskellä 60min lenkki, johon äiti suostuteltiin mukaan. Ehdittiin juosta noin 8km ja seuraavana päivänä lihaksia särki. No mitä muuta voi odottaa 4kk liikkumattomuuden jälkeen. Eilen aamuna oli edessä 14km pyörälenkki, johon taas Kuoponen suostuteltiin mukaan. Tänään on kuulemma Esikoisen vuoro. Muuten koulutyössä Juniorilla tulee classroomiin tuntien aikana tehtäviä, jotka tehdään sen tunnin aikana. Järjestys pyörii normaalin lukujärjestyksen mukaan. Hänelle oppiminen on ollut aina helppoa, kun vaan teinimyrskyissään viitsii nähdä vaivaa.

 

Kuoponen saa tehtäviä n 3-4 tunnin ajaksi päivittäin. Opettaja suositteli pientä ulkoilua ennen opiskelua, ja sitähän tyttö eilen teki ja hyvällä mielellä lenkiltä tuli. Hänen koululla ei tulla pitämään kaikkia aineita mukana opetuksessa ja luokan toiveesta opettaja todennäköisesti pitää live-lähetyksiä mm matematiikan opettamisessa. Sitä Kuoponen kyllä odottaa. Hänellä sosiaalisen toiminnan puuttuminen näkyy jo näin toisena päivänä isona kiukkuna meitä vanhempia kohtaan. Kuoponen tarvitsee minun wilman auki, jotta näkee tehtävänsä. Joten minä istun hänen kanssaan tuvassa tekemässä koulutöitä kun isommat ovat omissa huoneissaan.

 

Huolto toimii

Etäkoulu tarkoittaa lisääntynyttä ruoan kulutusta, harmia ja kiukkua sosiaalisten suhteiden vähenemisestä ja vaatii ainakin näin alkuun enemmän aikuisen läsnäoloa. Siinä mielessä yhtälöön sopii se, ettei minulla ole nyt kovin paljon töitä. Ei sillä, keskittyminen niihin vähiin töihin on ollut vaikeaa. Yritän siis tukea lasten kotikoulun arkea kysymyksillä, valmiilla ruoalla ja kiukun kuuntelulla. Ja niin, sillä mukana urheilulla. Siirryn työhuoneelle silloin kun joku asiakas ottaa yhteyttä ja sopii ajan, ompelimoni on avoinna vain ajanvarauksella tämän poikkeustilan vuoksi. Normaalisti minulla on myös ajanvarauksettomia aikoja käytössä. Tai siirryn työhuoneeseen, kun koulupäivä alkaa olla pulkassa ja minulla vastaanotettuna riittävä määrä teiniangstia. Työhuoneen rauhassa voin ainakin hetken taas puhaltaa ja istua hiljaisuudessa.

 

Tässä kohtaa koen omat lapseni onnekkaiksi. Heillä on mahdollisuus aikuisen läsnäoloon ja apuun. Heillä on mahdollisuus saada riittävästi ruokaa, vaikka meidän on pitänyt tarkkaan miettiä että saadaan rahat riittämään. Vaikka meillä etäkoulu sai ensin aikaan melkoisen paskamyrskyn perheen sisällä – on se ihan eri asia lapselle, joka joutuu näiden asioiden kanssa olemaan yksin.

Covid-19- tästä lähdettiin meidän perheessä

Kun Covid-19 sulki maan, meidän perheessä oltiin tilanteessa:

Minä: Soile, yksinyrittäjä pienen pienessä ompelimossa, joka toimii kotimme vanhassa navettarakennuksessa. Yritykseni on vasta reilut pari vuotta vanha. Aiemmin toimin seurakunnassa nuorisotyönohjaajana, sitä pestiä ehdin tehdä 16 vuotta. Edelliseltä ammatiltani siis nuorisotyönohjaaja & sosionomi.

 

Ompelimoni tekee korjaus- ja mittatilausompelua sekä valmistaa kierrätysmateriaaleista omaa mallistoa ja sisustustuotteita. Markkinani ovat melko pienellä alueella, koska minulla ei vielä ole nettikauppaa. Nyt keväälle suunnitellut myyntitapahtumat ovat kaikki peruttu sekä myös ompelimolle suunnitellut kurssit ja tapahtumat.

 

Perhe

Mieheni: töissä valtakunnallisessa hankkeessa, yrityksessä joka kehittää terveydenhuollon palveluita, mm Omaolo-palvelua. Hän on sairaanhoitaja ja insinööri.

Lapset:

Esikoinen – lukion 1 luokkaa käyvä sosiaalisten tilanteiden taituri

Juniori – 8 luokkaa käyvä ikiliikkuja

ja

Kuoponen – 5 luokkalainen herkkä tanssi-ja teatteriharrastaja.

 

Kotimme ja minun työpaikkani sijaitsee Hausjärven Ryttylässä, kanta-hämäläisessä maalaismaisemassa. Tilamme on miehen suvun ja lehmät ovat lähteneet 90-luvun puolenvälin jälkeen. Pellot ovat sukulaisen viljelyksessä. Matkaa Riihimäen keskustaan on vain 8km, joten harrastus- ja asiointi suunta on yleensä siihen suuntaan.

 

Koulut

Asumme hieman kinkkisessä paikassa koulujen suhteen:

oman kunnan lähin alakoulu on 2km päässä.

oman kunnan ainoa yläkoulu on 18km päässä – lähin yläkoulu 7km päässä.

oman kunnan lukio on 18km päässä – lähin lukio 6km päässä.

Joten olemme hakeneet lapsemme heidän elämäänsä sopivaan kulkusuuntaan kouluun, yli kuntarajojen. Esikoinen käy lähintä, Riihimäen lukiota ja Kuoponen oman kunnan alakoulua. Juniori sen sijaan harrastaa hyvin aktiivisesti jalkapalloa Janakkalassa, Tervakosken Padossa. Hänen kaikki kaverinsa ovat sieltä, joten haimme hänelle yläkoulupaikan Tervakoskelta 11km päästä. Tämä tarkoittaa, että hänet kuljetetaan kouluun joka päivä. Tähän päädyimme, koska koimme sen olevan pojalle paras ratkaisu monen asian takia ja minun on mahdollista ompelimon puitteissa kuljettaa häntä. Summasummarum: kolme koulua kolme kunnan ja kahden talvilomavyöhykkeen alueella.

 

Seinä

Jo viime syksystä asti ompelimossa on asiakasmäärät ollut hiljentymään päin. Asiakkaita ei ole ollut hurjia määriä muutenkaan, mutta selvästi laskua oli nähtävissä. Huomasin, että myös muilla saman alan yrityksillä muualla Suomessa oli nähtävissä samaa. Otin tammi-helmikuuksi vastaan sijaisuuden päiväkodista, jotta saisimme perheen taloutta tasapainoon ja pakolliset yrityksen laskut maksettua. Ja jotta saisin opintojani, joita suoritan Rasekossa Raisiossa, eteenpäin tarvitsematta miettiä asiakashankintaa. Tammikuu olikin ilokseni hyvä kuukausi, asiakkaista oli edellistä tammikuuta paljon enemmän. Mutta sitten tuli seinä, nimeltä covid-19.