Artikkelit

Kansallispukuja oppimassa

Olen harrastanut kansantanssia Riihimäen Kansantanssijoissa seitsemän vanhasta lähtien. Kansallispuvun taisin pukea ensimmäistä kertaa silloin syksyllä luokitteluihin, muutaman kuukauden harrastamisen jälkeen. Nauha kiristettiin tiukasti otsalle ja esiliina yritettiin pitää rypyttömänä & tahrattomana eväiden syönnin keskellä. Hyvin meni luokittelut ja rakkaus kansallispukuihin syntyi.

 

Kansallispuvun pukiessa päälle ryhtini suoristuu ja hymy leviää naamalle. Omasta puvusta sain kuitenkin haaveilla pitkään, kun äitini sanoi, ettei pukua hankita ennen kuin lakkaat kasvamasta. Sukuni on Hämeestä ja Savosta, mutta oma sydämeni on sykkinyt Kaukolan puvulle jo hyvin alusta, myös seurani käytti sitä aiemmin esiintymisasuna. Mummoni sen minulle sitten parikymppisenä hankki, silloiselta Helmi Vuorelmalta.

 

Vaatetusompelija-opintojen päättyessä (kevät -17) minua pyydettiin muokkaamaan Hämeen naisten kansallispukua isommaksi. Ompelutekniikat ja käsinompelu ylipäätään oli ihan hakusessa, vaikka kansallispukujen kanssa olinkin ollut tekemisissä. Puku tuli suurennettua. Seuraavana vuonna silmiin osui Rasiossa Rasekossa syksyllä -18 alkavat opinnot. Tällä hetkellä siis opiskelen Käsityöntekijän ammattitutkintoa, kansallispukuihin painottuvassa koulutuksessa. Lisäksi syksyn -19 – kevään -20 aikana saan osallistua Kansallispukukeskuksen järjestämään kansalllispukuvalmistuksen peruskoulutukseen Jyväskylässä.

 

Ensimmäisien luentojen aikana sanasto vilisi silmissä ja yritin pysyä opiskelutovereiden perässä. Osa heistä on tehnyt jo monta vuotta töitä kansallispukujen parissa. Pukujen korjausta ja muokkausta uskallan jo sanoa Ompelimo Kierrätystarinan tekevän. Pian ehkä jo pukua alusta alkaen.

 

Soile